Lapsuus vaikeuksien kautta onneen

Synnyin Suomeen 24 vuotta sitten. Isäni on kurdi Turkista ja äitini Suomesta. Lapsuudessani kasvoin eri kulttuurien ja kielien keskellä. Opin nopeasti arvostamaan monikulttuurisuutta, mutta huomasin erilaisuuteni herättävän joissakin ihmisissä ihmetystä, jopa vihaa. Kiusaaminen teki kouluvuosista vaikeita, mutta hyvät ystävät ja perhe auttoivat minua selviytymään. Minulle on todella tärkeää, että jokainen nuori tietää olevansa täydellinen omana itsenään.

Toisena lukiovuonna olin vaihdossa Yhdysvalloissa, ja tämän vuoden aikana sain suunnattomasti itseluottamusta ja paloa elämääni. Huomasin kuinka arvokas asia maksuton ja laadukas koulutus on, sillä Yhdysvalloissa köyhyys tuhoaa monelta ihmiseltä mahdollisuuden hyvään elämään ja itsensä toteuttamiseen.

Vaihtovuoden jälkeen Suomeen palasi rohkeampi ja itsevarmempi nuori. Edessäni oli kuitenkin elämäni vaikein kamppailu; oman identiteettini hyväksyminen. On helppoa puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista, mutta oli vaikea myöntää itselleni, läheisilleni ja maailmalle olevani itsekin vähemmistössä.

Miten päädyin muuttamaan maailmaa

Lukiossa muutama kaverini ryhtyi pelastamaan maailmaa aloittaen Järvenpäästä ja liityin nopeasti joukkoon mukaan. Ennen kuin huomasinkaan olin mukana vihreissä nuorissa puhumassa rasismista, tasa-arvosta, saimaannorppien kohtalosta ja kaikesta mikä oli maailmassa väärin.

Lukion jälkeen opiskelin Metropolian ammattikorkeakoulussa. Ystäväni kehotti minua hakemaan opiskelijakunta Metkan hallitukseen ja näin teinkin. Vuoden 2014 vietin Metkan hallituksessa koulutuspoliittisena vastaavana, valvomassa opiskelijoiden etua aina opetuksen laadusta lakiuudistuksiin. En ole missään muussa työssä tai luottamustoimessa oppinut niin paljon kuin Metkan hallituksessa. Vuosi todellakin jätti jälkensä, koska suomalainen koulutusjärjestelmä sai minusta yhden vankkumattoman puolustajan lisää.

Vuonna 2015 päätin lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin, koska koin Suomen kovenevan ilmapiirin vaativan kovia vastustajia. En pysty olemaan hiljaa, kun näen vääryyttä ympärilläni ja siksi annoin kaiken osaamiseni eduskuntavaaleissa. Kuulin paljon positiivista palautetta äänestäjiltä, mikä on antanut minulle voimia jatkaa työtä muutoksen eteen. Eduskuntavaaleissa teemani olivat koulutus, tasa-arvo ja työ. Puhuin erityisesti translaista, opintotuen mataluudesta, pk-yrittäjistä, mielenterveysongelmista, asumisen korkeista kustannuksista, naisiin kohdistuvasta väkivallasta, rasismista ja lukuisista muista aiheista.