Kahdeksan menetettyä nuorta päivässä

Tämä kirjoitus on julkaistu vuoden 2015 eduskuntavaalien aikana.

Joka päivä noin kahdeksan nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Järjestelmässämme on jättimäinen musta aukko, joka sallii vuosittain tuhansien nuorten menettämisen huonosti hoidettujen mielenterveysongelmien vuoksi. Mielenterveyden hoidossa keskitytään sammuttamaan tulipaloja sen sijaan, että yritettäisiin ehkäistä niiden syttymistä. Nuori saa usein apua vasta, kun ongelmat ovat paisuneet vakaviksi ja henkeä uhkaaviksi. Todellisuudessa yhteiskuntamme säästäisi huomattavasti enemmän, niin taloudessa kuin kärsimyksessä, ehkäisemällä mielenterveysongelmien syntymistä ja kehittymistä vaikeammiksi.

Jokainen kohtaa elämässään vastoinkäymisiä. Vaikeuksien keskellä jää helposti yksin, ja liian usein tuen puute johtaa vaikean masennuksen tai muun vakavan mielenterveyden häiriön kehittymiseen. Järjestelmämme heikkous piilee siinä, että kadotamme varsinaisen ihmisen sairausluokittelujen taustalle. Unohdamme kohdata toisen ihmisenä, joka tarvitsee läsnäoloamme ja apuamme. Potilas nähdään usein numeroina tai viallisena koneena, joka täytyy korjata. Mielenterveysongelmien luonnetta ei ymmärretä, vaan niitä pidetään pelkästään fyysisinä sairauksina ja hoidetaan kemiallisesti. Lääkkeet vaikuttavat helpolta, edulliselta ja nopealta vaihtoehdolta. Ne eivät kuitenkaan paranna varsinaisia syitä, jotka johtivat mielenterveysongelmien kehittymiseen, vaan pahimmillaan turruttavat tunteita ja aiheuttavat vaikeita sivuvaikutuksia.

Lääkkeistä on hankala päästä eroon, koska todelliset tunteet nousevat yhä uudelleen esiin niin kauan, kun niitä ei käsitellä oikein. Lopulta ihminen, joka lähetetään kerta toisensa jälkeen yksin kotiin lääkkeiden kanssa, ajautuu työkyvyttömyyseläkkeelle — tai pahimmillaan itsemurhaan. Mitä jos kohtaisimme toisemme ihmisinä ja tarjoaisimme ajoissa apua sitä tarvitseville? Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn on lukuisia keinoja, jotka eivät vaadi ihmeitä toteutuakseen.

Mielenterveys on merkittävä osa hyvinvointiamme. Voimme tukea sitä varhaisessa vaiheessa, neuvolasta lähtien, auttamalla perheen jaksamisessa, vuorovaikutuksessa lapsen kanssa sekä vanhemmuuden taitojen kehittymisessä. Voimme aloittaa jo varhaiskasvatuksessa mielenterveystaitojen, kuten vuorovaikutuksen, tunne- ja selviytymistaitojen sekä elämänhallinnan opettamisen, ja tukea niiden kehittymistä läpi elämän niin kouluissa, työelämässä kuin eläkkeellä. Voimme pyrkiä havaitsemaan ja puuttumaan ajoissa mielenterveyttä uhkaaviin tekijöihin, kuten väkivaltaan ja kiusaamiseen kaikissa muodoissaan, hyväksikäyttöön ja stressiin.

Mielenterveysongelmiin liittyy yhä voimakas leimautuminen, vaikka niistä puhutaan enemmän julkisuudessa kuin ennen. Leimautumisen pelko vaikeuttaa ja viivästyttää avun saamista. Tarvitsemme asennemuutoksen, jossa mielenterveysongelmia kohdeltaisiin häpeällisten sairauksien sijaan tavallisina vaikeuksina, joita meistä jokaisen kohdalle voi tulla. Voimme tarjota apua palveluilla, joihin saapumiseen on mahdollisimman matala kynnys ja vähäinen leimautumisen mahdollisuus. Kouluissa voisi olla jatkuvasti paikalla tukihenkilö, jolla on valmiudet auttaa kaikenlaisissa oppilaan tai opiskelijan mieltä askarruttavissa asioissa. Tukihenkilö voi myös tarvittaessa ohjata psykologin tai lääkärin vastaanotolle. Siihen ei vaadita pitkää yliopistotutkintoa. Tällaista on kokeiltu hyvin tuloksin eri puolilla maata, eräässä koulussa oppilaat nimesivät tukihenkilön psyykkaajaksi. Vastaavia matalan kynnyksen palveluita voidaan tarjota myös työpaikoilla ja terveydenhuollossa.

Psykoterapia eri muotoineen on havaittu tutkimuksissa tehokkaimmaksi hoitokeinoksi masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Jopa terveydenhuollon hoitokäytäntöjä ohjaava Käypä hoito -suositus pitää nykyään psykoterapiaa esimerkiksi masennuksen keskeisimpänä hoitomuotona. Siitä huolimatta julkisessa terveydenhuollossa lääkehoito ja satunnaiset kuulumistenvaihtokäynnit ovat lähes ainoat hoitomuodot, eikä psykoterapiaa tarjota oikeastaan lainkaan.

Käytännössä avun saaminen parhaan hoitomuodon kautta avun on tehty kalliiksi ja vaikeaksi – masentuneelle ja uupuneelle ihmiselle jopa mahdottomaksi. Meidän on tuettava psykoterapeuttien koulutusta sekä helpotettava psykoterapiaan hakeutumista. Psykoterapeutteja voidaan palkata julkiseen terveydenhuoltoon ja siten kohdentaa resursseja tehottomasta lääkehoidosta kohti pitkäaikaisempaa hyötyä kansanterveydelle. Psykoterapian tulisi olla asiakkaalle huomattavasti edullisempaa, jotta se olisi todellinen vaihtoehto kaikille apua tarvitseville. Kuntouttavaan psykoterapiaan annettavaa tukea on korotettava ja sitä tulee myöntää myös haastattelukäyntejä varten.

Terveydenhuollossa on huomioitava ihmisen terveys ja hyvinvointi kokonaisvaltaisesti. Mielenterveyttä tukee ja edistää terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, liikunta, kulttuuri ja harrastukset sekä sosiaalinen turvaverkosto. Vaikeuksista kärsivää on autettava omille siivilleen, löytämään juuri hänelle sopivimmat tavat hyvinvointiin.

Lopulta, yhteiskunnallemme parhain ja edullisin vaihtoehto on tukea jokaista yksilöllisesti ja kokonaisuutena. Ollaan ihmisiä toinen toisillemme, eikä jätetä ketään yksin.


-Emil Bulut